Seuramme perustajajäsen Voitto Liukkonen (1940-2007) in memoriam

joulukuu 29, 2007

 Yleisradion pitkäaikainen urheiluselostaja Voitto Liukkonen kuoli tapaninpäivänä 67-vuotiaana.
Tamperelainen shakkiväki sai oppia tuntemaan Voden lähemmin hänen jäätyä eläkkeelle, jolloin hän aloitti uudestaan hyvin rakkaan harrastuksensa; shakin.

Ensimmäiset kilpailupelinsä Liukkonen pelasi jo 60-luvulla, jolloin hän Helsingissä opiskellessaan edusti SSK:ta. Hän oli innokas järjestöihminen ja toimikin Akateemisen Shakkiliiton puheenjohtajana sekä useamman vuoden SKSL:n sihteerinä 60- ja 70 –lukujen taitteessa. Pelaajana Vode oli mestariehdokas ja hänellä oli myös turnausjohtajan arvo. Hän osallistui esim. vuonna 1967 Tšekkoslovakian Harrachovissa käytyihin ylioppilaiden joukkue MM-kilpailuihin, jolloin hän toimi joukkueen matkanjohtajana ja kapteenina. Muina joukkueen jäseninä tuolloin oli mm. Jouko Äijälä, Ilmari Tuomainen ja Juhani Sorri.

Työkiireet veivät hänet pitkäksi aikaa pois shakin äärestä, vaikkei ihan kokonaan. Ylen TV2:sen palveluksessa ollessaan Vode haastoi muita laudan ääreen pitkillä bussimatkoillaan kohti urheilukilpailuja. Hän vietti omien sanojensa mukaan 30-vuotisen uran aikana yli 6 vuotta ulkomailla selostusmatkoilla. Liukkonen ehti pitkän uransa aikana selostaa mm. 18 olympialaisissa. Hän selosti ensimmäisen olympialaisensa Münchenissä vuonna 1972 ja vielä eläkkeelle päästyäänkin hän selosti esimerkiksi curlingia Torinon talviolympialaisissa 2006. Liukkosen paraatilajeja olivat tennis, soutu ja melonta, jota hän harrasti myös itse 1960-luvulla kansallisella tasolla. Liukkosen selostamia olivat myös hiihtäjä Marjo Matikaisen olympiakulta 1988, painija Jouko Salomäen olympiavoitto 1984 sekä mäkihyppääjä Matti Nykäsen ensimmäinen MM-voitto Oslossa 1982. Hänen selostuksistaan jäi elämään monia kuolemattomia lausahduksia, kuten ”näihin kuviin, näihin tunnelmiin”. Pertti Karppisen voitettua olympiakultaa soudussa ohjaamosta huudettiin Voden korvanappiin ”sano nyt jotain!”. Hän sanoikin mutta vasta lähes minuutin päästä, kun hän kyynelehtimisen jälkeen taas kykeni puhumaan. Liukkonen kertoi paljon ystävilleen ”kömmähdyksistään”. Eräs niistä oli mäkikilpailuista, jota Nykäsen Matti johti ylivoimaisesti. Liukkonen totesi lähetyksessä tilanteesta innostuttuaan, että ”voitto alkaa olla kohta selvä.” Ohjaamosta kuiskattiin korvanappiin takaisin:  ”Pitikö se koko kansalle mennä kertomaan.”

Uudelleen Vode aloitti kilpailushakin pelaamisen, kun hän sai kutsun vuonna 2005 ravintola Laternassa järjestettyyn ”amatöörien kutsuturnaukseen”. Muina pelaajina näissä kisoissa olivat
mm. Simo Frangén, Pertti ”Veltto” Virtanen, Kimmo Kiljunen sekä Eero Paloheimo. Kaksi kertaa järjestetyistä kisoista hän voitti toisen. Tamperelaisen shakkikerhon Tammer-Shakin johtokuntaan Liukkonen kuului heti sen perustamisesta vuodesta 2005 aina kuolemaansa asti. Hän edusti seuraansa mm. kaksi kertaa Joukkue-SM pikapeleissä ja pelasi liigaa I-divisioonatasolla. Kerhoiltoihin hän pyrki osallistumaan jatkuvasti, sillä Vode piti shakkia hyvin sopivana myös hänen ikäisilleen.

Tammer-Shakin pelaajat sekä lukuisat muut shakinystävät ympäri Suomea jäävät kaipaamaan Vodea ja hänen maltillista puhetapaansa. Selostuksistaan tuttua malttia ja harkitsevaisuutta hän sovelsi voitokkaasti usein myös peleihinsä.

Kai Muttilainen
puheenjohtaja Tammer-Shakki ry

Tammer-Shakin Voitto Liukkonen pelaa AkaaS Jouko Pöhöä vastaan

Kimmo Kiljunen – Voitto Liukkonen v. 2005


Rilton Cup 2007/2008

joulukuu 29, 2007

Ruotsissa pelattavassa vuodenvaihteen turnauksessa on yleensä ollut mukavasti suomalaisia pelaajia mukana, tänäkin vuonna Rilton Cupin voittoa tavoittelemassa on kuusi joista Tammer-Shakin jäseniä yksi, Olli Sisättö. Riltonissa pelataan itse asiassa kolme turnausta: Elo-turnaus, Open-turnaus ruotsalaisille elo-luvuttomille pelaajille sekä varsinainen Cup.

Rilton Elo

Mukana mm. Tero Lehtimäki.

Rilton Cup

Tulokset suomalaisten osalta : Nybäck 6.5/9, Nyysti 5.5, Niemi, Luukkonen ja Sisättö 4, Satonen 3.

Suomalaisten pelit löytyvät täältä.

Olli Sisätön tulokset:

kierros   Vastustaja Vahvuus Tulos
1 Sisättö GM Hansen Lars-Bo 2572 0-1
2 Sisättö Tadjerbashi Amir 2184 1-0
3 Sisättö Nyberg Ulf 2146 1-0
4 Sisättö Larsson Anders 2381 1/2-1/2
5 Sisättö GM Bellon Juan 2434 0-1
6 Sisättö Luukkonen Tommi 2238 1/2-1/2
7 Sisättö Andersson Fredrik 2264 1/2-1/2
8 Sisättö Henriksson Johan 2197 0-1
9 Sisättö Sevkan Akdag Dara 2042 1/2-1/2

Kasparovin voittaja on tamperelainen shakin Suomen mestari

joulukuu 19, 2007

− Ikävä kyllä tämän pelin Kasparov on hävinnyt jo ennen kuin ensimmäistä siirtoa on tehty, sanoi virolainen Aleksander Veingold ystävästään Garri Kasparovista. Hän tarkoittaa Venäjän presidenttipeliä.
Aleksander Veingold tunnetaan shakkipiireissä ”miehenä joka on voittanut Kasparovin”. Näitä legendaarisen maailmanmestarin Garri Kasparovin voittaneita pelaajia on maailmassa alle kymmenen.

Tamperelainen Suomen mestari
Aleksander Veingold on oppiarvoltaan filosofian tohtori. Hän väitteli tohtoriksi Tallinnan Matemaattisessa Yliopistossa, missä hänen tohtorinväitöksensä käsitteli shakkipeliä. Venäjänkielisenä julkaistun väitöskirjan nimi on ”Shakin pragmadialektiikka”.
Tohtori Veingold on myös tamperelainen shakkimestari. Hän pelaa ykköspöytää tamperelaisen shakkiseuran Tammer-Shakin edustusjoukkueessa OpusCapitassa.
OpusCapita (suom. PäänTyö) on hallitseva Suomen mestari shakin SM-liigassa, jossa ollaan pelattu puolet kuluvasta kaudesta.
Lokakuun alussa Tammer-Shakki matkusti Suomen edustajana seurajoukkueiden Euroopan mestaruusturnaukseen Kemeriin Turkkiin. Turnauksessa pelasi mm. tuore maailmanmestari Viswathan Anand Intiasta.

Shakkiammattilainen
Suomessa ei ole shakkiammattilaisia. Lähimmät shakkiammattilaiset löytyvät Tallinnasta, missä tri Veingold johtaa kaupungin ylläpitämää shakkikoulua. Shakkikoulussa, jonka nimi on ”Vabaettur” (vapaasotilas), harjoittelee shakin peluuta yli 500 oppilasta, iältään 5-17 vuotiaita. Heillä on muun koulutyön ohessa shakin opastusta 3 päivänä viikossa 2 tuntia kerrallaan. Viikonloppuisin oppilaat pelaavat viikonlopputurnauksia Paul Keres-talossa Tallinnassa. (Tiedoksi turisteille: turnauksia seuraamaan on vapaa pääsy!) Paul Keres oli virolainen shakin suurmestari, joka on virolaisille niin suuri kansallisankari että on saanut kuvansa 5 kroonin seteliin.
Shakki on Virossa suuri laji, joka nauttii myös vahvaa yhteiskunnan tukea. Sen vuoksi monen suomalaisen shakkiseuran vahvistuksena on virolaisia pelaajia.
Aleksander Veingold on shakin maailmankansalainen, joka on pelannut shakkia myös Espanjan ja Italian seurojen vahvistuksena. Varsinkin Espanjassa shakissa liikkuvat suuret rahat ja laji on hyvin arvostettu, kansallispelin asemassa. − Se johtuu siitä että shakki tuli Eurooppaan Espanjan kautta keskiajalla maurien mukana. Pelihän kehitettiin muinaisessa Persiassa ja levisi arabimaailman kautta Eurooppaan, kertoo shakkitohtori Veingold.

Shakki on matemaattinen malli
Shakkitohtori Veingold heittää kylmää vettä niiden naamalle, jotka väittävät että shakki on tieteen, taiteen ja urheilun yhdistelmä. − Ikävä kyllä, shakki on vain matemaattinen malli, ei mitään muuta, toteaa tri Veingold sarkastisesti. − Tietokone tulee päihittämään parhaimmankin pelaajan, vaikka Kasparov toistaiseksi pärjäsikin vielä supertietokonetta vastaan. Perimmältään shakki on pelkkää matematiikkaa.
− Sen tekee joksikin muuksi se että me ihmiset olemme pässinpäitä. Shakin pelaajat ovat kaikkein korkeimman luokan pässinpäitä siksi, että he yrittävät mahdottomia. He yrittävät voittaa matemaattisen mallin, vaikka se on mahdotonta. Ihminen tekee aina virheitä, kone ei. Ihminen voi voittaa koneen vain jos ottaa sähköjohdon pois pistokkeesta, kärjistää Veingold.
− Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä shakilla on loistava tulevaisuus, jatkaa Veingold paradoksaalisesti. − Shakin peluussa tarvitaan juuri niitä ominaisuuksia joita tarvitaan elämässäkin: harjoitusta, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä, luovuutta ja ennen kaikkea hyvää. kuntoa. Huipulle ei voi päästä jos ei ole kaikin puolin hyvässä kunnossa. Ja niin se on elämässäkin, sanoo tohtori Veingold, joka yllyttää pelaamaan shakkia tietokonepelien sijaan. − Shakki on taistelupeli siinä kuin tietokonepelitkin, ero on siinä että shakissa taistellaan älyllisesti.

Kasparov on aina oppositiossa
Veingold ymmärtää Kasparovin pyrkimykset Venäjällä, vaikkakaan ei usko niiden onnistumiseen. − Tunnen kaverin hyvin ja voin vakuuttaa, että hän uskoo asiaansa ja on pyrkimyksiltään vilpitön, vakuuttaa Veingold. − Kasparov tajuaa aivan varmasti pyrkimystensä mahdottomuuden, hän oli oppositiossa jo Neuvostoliiton aikana. Todellisen shakin pelaajan luonne vain on sellainen, että koskaan ei saa antaa taistelematta periksi. Shakinpelaaja pyrkii täydellisyyteen ja Kasparovin epätoivoinen yritys on nähtävä tässä valossa. Itse asiassa shakinpelaaja on aina oppositiossa todellisuuden suhteen, mutta shakissa opittavat ominaisuudet auttavat ehkä selviytymään siinäkin.

Veingold voitti Kasparovin Neuvostoliiton turnauksessa v. 1979, kun tämä oli vasta 16-vuotias ja uransa alussa. Veingold on n. 10 vuotta vanhempi. − Hänestä näki jo silloin, että pojasta kehittyy jotakin suurta. Peliäly ja voittamisen tahto tekivät vaikutuksen. Shakkikoulussamme on kehittymässä samaan tyylinen 17-vuotias pelaaja nimeltä Ilja Vovk, pankaapa nimi mieleen!

Kasparovista tuli kenties kaikkien aikojen maailmanmestari, mutta Veingold pääsi pelaamaan kansainvälisesti vasta Neuvostoliiton hajottua ja Viron itsenäistyttyä v. 1992. − Viron maajoukkue tuli suuresta tuntemattomuudesta shakkiolympialaisiin Manilaan Filippiineille. Kukaan ei tuntenut meitä, mutta ensimmäisellä kierroksella voitimme hallitsevan maailmanmestaruusjoukkueen Iso-Britannian. Nigel Short, Michael Adams, Jonathan Speelman ja muut britit turhautuivat häviöstä ja olivat jo pakkaamassa laukkujaan kotimatkaa varten, kun järjestelypuuhissa pyörinyt Kasparov kiirehti lohduttamaan heitä: ”Älkää välittäkö kaverit, minä tunnen nämä jätkät ja olen itsekin hävinnyt niille!” Jolloin britit jatkoivat pelejään ja voittivat lopulta hopeamitalit!
Musta makkara maailman parasta
Tamperelaisen korvia hivelee tri Veingoldin arvio mustasta makkarasta, maailmankansalainen kun on pelimatkoillaan maistanut kaiken maailman perinneruokia. − Tulin Tampereelle ensimmäisen kerran pelaamaan 1990-luvun puolivälissä Laterna-turnaukseen ja heti minulle tarjottiin mustaa makkaraa. Ja voin sanoa että se on maailman paras perinneruoka!
− Tosin lausuntoani voidaan vähätellä sillä, että otin siihen aikaan vielä jonkin verran vodkaa, naurahtelee nykyään täysraittiuteen siirtynyt tri Aleksander Veingold.

Shakin joukkuepelaaminen on suosittua

Lähes kaikissa kansainvälisen Shakkiliiton FIDEn jäsenmaissa pelataan shakkiliigaa.
Shakin SM-liigassa pelaa10 joukkuetta Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Salosta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Joensuusta. Vuosittain liigasta putoaa I-divisioonaan viimeiseksi jäänyt joukkue ja toiseksi viimeinen karsii divarin kakkosen kanssa.
Liiga ja I-divisioona pelataan 8 pelaajan joukkueella Peliaika on 2 + 2 tuntia, joihin vielä voidaan lisätä ½ tunnin lisäajat.
Ulkomaalaisvahvistusten määrä on rajattu herrasmiessopimuksella kahteen, vaikkakaan kaikki eivät sitä noudata. SM-liigassa nappuloita siirtelee pelaajia ainakin Venäjältä, Virosta, Saksasta ja Ruotsista.
Liigan puolivälissä johdossa on Matinkylän Shakkikerho. Tamperelainen OpusCapita on toisena, joten sillä on hyvät mahdollisuudet uusia mestaruutensa.

Virolainen filosofian tohtori Aleksander Veingold pelaa 1. pöytää tamperelaisen OpusCapitan shakin Suomen mestari-joukkueessa.

Veingold (oik.) löi Tampereella Helsingin Shakkiklubia edustaneen saksalaisen tohtorin, Robert Hübnerin. Hübner on pelaaja, joka on monesti yltänyt MM-karsintoihin saakka. Kielitieteilijänä Kölnissä toimiva Hübner osaa sujuvasti lähes kymmentä kieltä, niiden joukossa suomi. Hänestä onkin sanottu, että hän on toistaiseksi menestynein suomea puhuva shakinpelaaja.

Jorce Markkula (ja Jyrki Kytöniemi)


Juniori-iltojen päätöstilaisuus

joulukuu 19, 2007

Juniori-illoissa kävi syyskauden aikana 26 nuorta. Alkusyksystä käytiin läpi teoria-asioita mutta suurin osa illoista kului turnauspelaamisen opettelemisessa. Muutamat nuorista osallistuivat marraskuussa Mäntässä pelattuihin koululaisten SM-kilpailuihin, lisäksi joulukuun perinteikkäässä Kinkkuturnauksessa oli hyvä junioriedustus.

Syksyn 2007 lopputulokset

Tiukointa ikäryhmien sisäisissä kamppailuissa oli D-junnuissa, Anton voitti syksyn aikana Niklaksen kanssa keskinäiset pelit 3-1 ja otti kultaa, myös pronssista jouduttiin vertailemaan tuloksia jotka menivät lopulta Janin eduksi.

C-juniorit (94 -)

  1. Nordman Joonas (26/26)
  2. Laakkonen Jalmari (14,5/24)
  3. Vaattovaara Matti (10,5/13)

D-juniorit (97 – 98)

  1. Oey Anton (22,5/30)
  2. Alanen Niklas (22,5/34)
  3. Ahvenjärvi Jani (18,5/31)
  4. Lähdeaho Lauri (18,5/33)

E-juniorit (99 – 00)

  1. Mäkituuri Paavo (11/28)
  2. Plomp Mikael (7/12)
  3. Langenoja Iiro (1/8)

F-juniorit (- 01)

  1. Savijärvi Arttu (10/33)
  2. Poranen Toni (7/21)
  3. Salokanta Marcus (6/20)

Kevään 2008 ohjelmasta

Tammer-Shakin juniori-illat pyörähtävät käyntiin jälleen tiistaina 15.1.2008 klo 17:00-18:30 Pyynikin palloiluhallilla. Iltoja vetävät tuttuun tapaan Kaitsu, Eerikki ja Seppo. Kevätkaudelle mahtuu vielä uusiakin harrastajia joten tervetuloa mukaan kaikki shakista kiinnostuneet.

  • Tammi-helmikuussa hieman teoriaa, harjoituksia sekä tietysti pelaamista. Käydään läpi mm. pelin avausperiaatteet sekä muutamia tavallisia avauksia, harjoitellaan loppupeliä ja tehdään taktiikkaharjoituksia.
  • Maalis-huhtikuussa 10-min turnauksia ja kellonkäytön opettelua, aloittelijoille rauhallisia harjoituspelejä.
  • Toukokuussa ainakin Tampere-Helsinki-Turku –kaupunkiottelu Tampereella. Mahdollisesti Tallinna-Tampere –kaupunkiottelu.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Tammer-Shakin ja juniori-iltojen vetäjien puolesta!

Mitalit jaettu ja yhteiskuvassa hymyilyttää.

Paavo ja Mitja tulivat mukaan syksyllä, peli-iloa löytyi vielä joulukuussakin.

Joonas pelasi käytännössä omassa sarjassaan voittaen kaikki (!) muiden juniorien kanssa pelaamansa pelit.


Kerhoiltojen osallistujamääristä

joulukuu 18, 2007

Tammer-Shakin kerhoillat ovat toimineet aluksi Pyynikin palloiluhallilla ja tämän jälkeen ravintola Laternassa. Turnauksista on pidetty tilastoja alusta asti, kerhon kotisivuilla turnaukset on julkaistu tammikuusta 2006 alkaen.

5-min turnaukset ovat olleet aina hieman 15-min turnauksia suositumpia, molempien kävijämäärät ovat kasvaneet kuluvan vuoden aikana (5-min +24% ja 15-min +18%). Mukana kerhoturnauksissa on heinäkuinen avoin pikashakkiturnaus joka on ollut verraten suosittu tilaisuus, edeltäähän se pikashakin JSM-kilpailua.


15-min kaaviossa näkyy kulloinenkin osallistujamäärä sekä viimeisten kymmenen illan keskiarvo keltaisella. Vuoden 2006 alkupuolella kurssit olivat laskussa mutta lähtivät nousuun syksyllä. 17.9.2007 tehtiin 15-min osallistujamäärässä uusi ennätys (19). Vuonna 2006 jouduttiin järjestämään seitsemän kertaa alle kymmenen pelaajan turnaus, vuonna 2007 vain neljästi. Toivottavasti positiivinen kehitys jatkuu edelleen vuoden 2008 aikana.

5-min illoissa kehitys ei näy yhtä selvästi sillä hajonta on suurempaa. Osa suosiosta selittyy 30.7.2007 pikapeliturnauksesta jolloin tehtiin uusi ennätys (37). Suunta on kuitenkin hyvä sillä vuonna 2007 jäätiin esimerkiksi vain kerran alle kymmenen osallistujan, kun vuonna 2006 miniturnauksia oli neljä kertaa.

Huom: keväällä 2006 järjestettiin muutamia kerhocup-pelejä ja 5/15 -min turnauksia samoina iltoina jolloin osallistujamäärät olivat pienempiä.


Kerhoturnaus 17.12

joulukuu 18, 2007

Maanantaina pelattiin vuoden viimeiset kerhopelit Laternassa. Mukana oli 17 pelaajaa ja turnaus vietiin läpi kahdessa ryhmässä 10-min ajoilla. A-ryhmän voittoa jakoivat Olli Sisättö ja Jyrki Kiltti (7/8). B-ryhmän voitti Saku Huiskonen (5.5/7). Mukana oli uutena pelaajana Anssi Raipela.

Tulokset

  • Seuraavan kerran kerhoilta maanantaina 7.1.2008 jolloin pelataan pikapeliturnaus Laternassa.
  • Loppiaisena shakkia tarjolla Etapissa (IFS-turnaus).
  • 1.5 h -turnaukseen ilmoittautunut tähän mennessä jo 17 pelaajaa. Mikäli haluat mukaan ilmoittaudu allekirjoittaneelle 14.1.2008 mennessä (eerikki.maula at elisanet.fi).

Fareham Chess Club – Tammer-Shakki

1. e4 e6 2. d4 d5 3. Rc3 Lb4 4. Ld2 Rf6 5. e5 Lxc3 6.bxc3 Re4 7.Dg4 Kf8 8.Ld3 Rxd2 9.Kxd2 c5 10.Rh3 Rc6 11.The1 Da5 12.Te3 cxd4 13.Tg3 g6 14.Df4 dxc3+ 15.Kd1 Db4 16.Df6 Tg8 17.Rg5 Tg7 18.Ke1 De7 19.Th3 h5 20.g4 Dxf6 21.exf6 Tg8 (ehdollinen 22.gxh5 )

Neuvottelupeli jää tauolle jännittävässä asemassa. Tammer-Shakin seuraava siirto lähetetään 7.1.2008.


Kinkkuturnaus 2007

joulukuu 17, 2007

Sunnuntaina 16.12 pelattiin perinteinen Kinkkuturnaus. Kilpailijoiden kesken arvottu joulukinkku lähti tällä kertaa Vammalaan Henri Pohjalan mukana. Varsinaisen turnauksen voitti Tammer-Shakin Jyrki Kytöniemi (6/7). Toinen oli Velhojen Sampsa Nyysti (5.5) ja kolmas viime vuoden voittaja, Tammer-Shakin Mika Karttunen (5.5). Vertailulla neljänneksi jäi Joensuun Aarne Saastamoinen (5.5). Mukana oli kaikkiaan 56 pelaajaa (TammerSh 27, VammSK 10).

Tammer-Shakin junioreita oli mukana useita, parhaiten pärjäsi Pekka Köykkä (4.5). Nuoremmista Joonas Nordman (3.5) teki vastustajiensa taso huomioiden hienon tuloksen turnauksessa.

Tulokset

SKSL:n sivuilla

Kuvia turnauksesta:

Jyrki Kytöniemi ja kiertopalkinto.

Kuudes kierros alkamassa, pelaajat mahtuivat nippa nappa Etappin yhteen saliin.

Viidennen kierroksen kärkipöydät juuri aloittaneet pelinsä.

Vammalan pelaajista parhaiten pärjäsi Henri Pohjala (vas).