Tammer-Shakin VIII turnaus

joulukuu 30, 2008

Yleistä

Vuoden 2009 ensimmäinen viikonlopputurnaus pelataan 3.-4.1 toimintakeskus Etapissa. Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 2.1.

Kilpailukutsu

Tammer-Shakin lyhyen historian kahdeksanteen viikonlopputurnaukseen osallistui loppujen lopuksi 36 pelaajaa kahdessa ryhmässä. A-ryhmässä pelasi 22 pelaajaa, B-ryhmässä 14. Turnaus oli ensimmäinen kerhomme 15 eur -kokeilusta, turnauksen osallistumismaksu puolitettu tavanomaisesta kolmestakymmenestä eurosta. Mukana oli peräti 15 nuorisopelaajaa (n. 42% osallistujista).

A-ryhmän kärkinimenä turnaukseen lähti KvM Tapani Sammalvuo, hänen takanaan mestarit Jyrki Kiltti, Mikko Niemi, Henri Pohjala ja Sauli Alho.

Lauantai

1. Kierros

Aamun ensimmäiset pelit toivat muutamia yllätyksiä; A-ryhmässä Sammalvuo (2498) jäi valkeilla tasapeliin nuoren Aleksi Wallinin (2069) kanssa, 4. pöydällä Markku Iivonen (1986) piti tasapelin valkeilla Henri Pohjalasta (2213).

B-ryhmässä 1. sijoitettu Joonas Nordman hävisi mustilla Henri Torkkolalle. Tulos ei kerholukujen valossa kuitenkaan ehkä täytä varsinaisen yllätyksen määritelmää, niin tasaisia Torkkolan ja Nordmanin pelit ovat Laternassa olleet. 5. pöydällä Jani Ahvenjärvi (1751)  jäi kuitekin yllättäen tasapeliin Samuel Wiklundin (1463) kanssa. Varsinaista vahinkoa näissä peleissä ei päässyt käymään, sillä kaikki pisteet pysyivät oman kerhon sisällä.

2. Kierros

Toinen kierros kulki suurin piirtein käsikirjoituksen mukaan. Kahden kierroksen jälkeen ainoastaan kaksi pelaajaa jatkoi A-ryhmässä maksimeissa (Mikko Niemi, Sauli Alho).

Kierroksen pelinäyte ei ollut ”molemmin puolin parasjatkoinen”, mutta silti erittäin mielenkiintoinen kamppailu:

[Event "TammerSh VIII Turnaus"]
[Site "Etappi"]
[Date "2009.01.03"]
[Round "2"]
[White "Jari Jarvenpaa"]
[Black "Mikko Niemi"]
[Result "0-1"]

1. Nc3 g6 2. d4 Bg7 3. e4 d6 4. Nf3 a6 5. a4 b6 6. Bc4 e6 7. O-O Ne7 8. Qe2
O-O 9. Bg5 h6 10. Bh4 Nd7 11. e5 d5 12. Nxd5 exd5 13. Bxd5 Rb8 14. Bxf7+
Rxf7 15. e6 Rxf3 16. Qxf3 Qe8 17. exd7 Qxd7 18. Qb3+ Kh7 19. Bxe7 Qxe7 20.
Rfe1 Qd7 21. d5 Bb7 22. Rad1 Rd8 23. c4 Bf8 24. Re6 Bc5 25. Qc2 Qf7 26. Rd3
Bc8 27. Rf3 Bxe6 28. Rxf7+ Bxf7 29. Kf1 Re8 30. Qc3 a5 31. g3 Re7 32. h4 h5
33. g4 hxg4 34. Qg3 Be8 35. Qxg4 Rf7 36. f3 Bd7 37. Qe4 Bf5 38. Qe8 Re7 39.
Qd8 Bh3#
{Black mates} 0-1

B-ryhmässä Ahvenjärvi voitti valkeilla Panu Hautamäen (1753), Henri Torkkola voitti Samuel Wiklundin ja nousi tässä vaiheessa ryhmän kärkeen (2/2).

3. Kierros

Kärkipelissä maksimistit Niemi ja Alho kohtasivat toisensa, peli päättyi lopulta kuningatarloppupeliin ja pistejakoon. Tamperelaisittain mielenkiinto kohdistui Pekka Köykän kohtaamiseen Tapani Sammalvuon kanssa sekä Markku Iivosen ja Jyrki Kiltin keskinäiseen peliin. Köykän peli päättyi melko nopeasti pistejakoon, Kiltin ja Iivosen peli sen sijaan jatkui pitkään Koukkuisissa merkeissä. Mielenkiintoinen peli päättyi harmittavasti juuri niskan päälle päässeen Iivosen mennessä siirron mattiin.

B-ryhmässä Henri Torkkola otti jo kolmannen voittonsa (3/3), myös TampY:n Saku Huiskonen (2.5) voitti ja nousi puolen pisteen päähän Torkkolasta.

Kolmannen kierroksen pelinäytteenä Pekka Köykän arvokas tasapelipäänahka:

[Event "TammerSh VIII Turnaus"]
[Site "Etappi"]
[Date "2009.01.03"]
[Round "3"]
[White "Tapani Sammalvuo"]
[Black "Pekka Köykkä"]
[Result "1/2-1/2"]

1. Nf3 Nf6 2. c4 c5 3. Nc3 Nc6 4. g3 d5 5. d4 cxd4 6. Nxd4 dxc4 7. Nxc6
Qxd1+ 8. Nxd1 bxc6 9. Bg2 Nd5 10. Ne3 e6 11. Nxc4 Ba6 12. Na5 Rc8 13. Bd2
Be7 14. Rc1 c5 15. Bf3 c4 16. O-O Bd8 17. Bxd5 exd5 18. Bb4 Bf6 19. Rc2 Kd7
20. Rd1 Ke6 21. Bc3 Bd8
1/2-1/2

Sunnuntai

4. Kierros

[ turnauskertomus myöhemmin]

5. Kierros

[ turnauskertomus myöhemmin]

Tulokset

A-ryhmä (N=22)

1. Niemi Mikko              VammSK                  4.5 (5)
2. Sammalvuo Tapani         Velhot                  4.0
3. Savola Ari               PSY                     3.5
4. Köykkä Pekka             TammerSh                3.0
5. Alho Sauli               VammSK                  3.0
6. Pohjala Henri            VammSK                  3.0
7. Lehtimäki Tero           VammSK                  3.0
8. Järvenpää Jari           TammerSh                3.0
9. Valli Frans              Shlaakso                3.0

B-ryhmä (N=14)

1. Huiskonen Saku           TampY                   4.0 (5)
2. Torkkola Henri           TammerSh                3.5
3. Ahvenjärvi Jani          TammerSh                3.5
4. Hautamäki Panu           PSY                     3.5


Lopputulokset A-ryhmä

Lopputulokset  B-ryhmä

Mainokset

Kinkkuturnaus 2008

joulukuu 21, 2008

Sunnuntaina pelattiin Etapin juhlasalissa perinteinen Kinkkuturnaus. Turnaus oli samalla Veijo Mäen 50-vuotisturnaus. Turnauksessa oli hyvä osanottomäärä, 70 pelaajaa. Turnausvoitto heltisi päivänsankarille tuloksella 6/7.

1. Veijo Maki               Tammer                  6.0
2. Risto Nevanlinna         Jys                     6.0
3. Mika Karttunen           Tammer                  5.5
4. Mikko Niemi              VammsK                  5.5
5. Jarkko Penttinen         Tammer                  5.5

Tulokset

Viralliset tulokset (SKSL)

Turnauksen alla Mika Karttunen antoi simultaanin, paikalla oli kuusi pelaajaa ja tulos hieman laskentatavasta riippuen joko 5-1 tai 4-2.


KvM Veijo Mäki 50 vuotta

joulukuu 14, 2008


Tammer-Shakin sunnuntaina 21.12. Etapin juhlasalissa järjestettävä kinkkuturnaus on samalla Veijon 50-vuotisjuhlaturnaus.

Kerhomme haluaa näin onnitella 07.12. tasasia täyttänyttä Veijoa sekä kiittää häntä panoksestaan kerhollemme ja yleensäkin shakille.

Tammer-Shakki ry

Veijosta lisää mm. näillä sivuilla


Tammer-Shakin toiminta vuoden lopulla

joulukuu 6, 2008

Tammer-Shakin kerhotoiminnassa on pieniä poikkeuksia vuodenvaihteen turnausten sekä juhlapyhien johdosta. Turnausten välillä varusteet ovat säilössä toimintakeskus Etapissa ja tästä johtuen tammikuun pikapeliturnaus pelataankin Etapissa (Vuolteenkatu 11, linja-autoaseman vieressä) jo maanantaina 29.12 (huom: alkaa jo klo 17:00).

Kalenteri:


2008

  • ma 8.12 15-min turnaus Laternassa
  • ti 9.12 Juniorikerho Pyynikillä
  • ma 15.12 15-min turnaus Laternassa
  • ti 16.12 Juniorikerhon syyskauden päättäjäiset
  • su 21.12 Kinkkuturnaus (7 x 15-min + 15-min)
  • ma 22.12 Ei kerhoiltaa
  • ma 29.12 Kerhopikapelit Etapissa, alkaa poikkeuksellisesti jo klo 17:00.

2009

  • la-su 3.-4.1 Tammer-Shakin VIII Turnaus (5 x 1.5h + 1.5h)
  • ma 5.1 Ei kerhoiltaa
  • ma 12.1 15-min turnaus Laternassa
  • ti 13.1 Juniorikerho alkaa Pyynikin palloiluhallilla

Vuonna 2009 pyritään Tammer-Shakin puolesta panostamaan turnaustoimintaan järjestämällä viisi viikonlopputurnausta, Koulujoukkueiden SM sekä tuttu Kinkkuturnaus. Tampereella ja sen lähialueilla tuntuu toimintaa piisaavan muutenkin, alustava kilpailukalenteri vuodelle 2009 sisältää runsaasti ohjelmaa lisenssimaksuaan epäröiville.


Joulukuun pikapelit (1.12)

joulukuu 3, 2008

Maanantaina 1.12 pelattiin joulukuun pikapeliturnaus. Mukana oli 16 pelaajaa, voiton jakoivat Jyrkit Kytöniemi ja Kiltti (13.5/15), kolmas oli Jyrki Auvinen (12.5).

Tulokset