Tammer-Shakin vuosi 2008

Yleistä

Vuoden aikana ehtii sattua ja tapahtua paljon, Tammer-Shakin vuosi sisälsi hienoja onnistumisia ja kitkeriä tappioita. Seuraavassa olen yrittänyt poimia vuoden 2008 tärkeimpiä tapahtumia.

Edustusjoukkue

Tammer-Shakki jäi JSM-kaudella hopealle mutta edusti Suomea hienosti Kerhojoukkueiden EU-mestaruuskilpailussa Kreikassa lokakuussa.

Toukokuussa Tammer-Shakki voitti nopean shakin joukkue-SM kultaa, henkilökohtaisessa kisassa Mika Karttuselle hopeaa ja Jyrki Kytöniemelle pronssia.

Tammer-Shakki voitti joukkuepikapelin kultaa elokuussa Raahessa. Joukkuepikapelin kulta maistui varmasti erinomaiselta, liian usein ei kyseinen kunnia shakinpelaajan kohdalle osu. Kolmelle edustusjoukkueen neljästä pelaajasta kulta oli ensimmäinen laatuaan.

Heikki Lehtinen voitti hopeaa ja Mika Karttunen pronssia kesäkuussa pelatuissa henkilökohtaisessa SM-kilpailuissa. He olivat myös edustamassa Suomea erinomaisesti sujuneissa Dresdenin olympiakisoissa.

Juniorit

Kerhomme nuorisosta 18-vuotias Pekka Köykkä otti vuoden 2008 aikana askeleen lähemmäksi mestarin titteliä. Erinomaisesti sujuneen vuoden kohokohtia olivat varmasti kahden huutomerkin arvoinen Heart of Finlandin jaettu kolmas sija, nuorten SM-kilpailun pronssi sekä Koululaisten SM -kilpailun hopea. 14-vuotias Joonas Nordman voitti nuorten SM-kilpailussa pronssia, edusti Suomea nuorten EM-kilpailuissa ja voitti vielä pronssia Koululaisten SM-kilpailussa Tampereella.

Tammer-Shakin junioritoiminta pyöri kevät- ja syyskauden Pyynikin palloiluhallilla. Vaikka junioritoiminta saattaakin toimia hieman näkymättömissä kerhomme rivijäsenille, on hyvä muistaa, että nuorisokerho kerää aktiivisia harrastajia tiistai-iltaisin suurin piirtein yhtä paljon kuin aikuisten peli-illat ravintola Laternassakin. Näkyvämmästä päästä nuorisotoimintaa olivat kuluneena vuonna Tammer-Shakin järjestämä nuorten kaupunkiottelu (Hki-Tre-Tku) toukokuussa sekä tämän jälkeen juniorien vierailu Tallinnassa Vabaetturin shakkiakatemian luona ystävyysottelussa.

Kerhoillat

Kerhoiltojen kävijämäärät kasvoivat reilusti vuodesta 2007. Kuluneen vuoden osallistujamäärän keskiarvo oli n. 18.5. Ohjelmaan kuuluivat kuukausittaiset pikapelit (14 kpl), 15-min turnaukset sekä pitkä 1.5h+1.5h turnaus. Laternassa nähtiin vuoden aikana useita uusia shakin pariin eksyneitä pelaajia. Vaikka maanantaisin pelataankin ”kerhopelejä”, ei pelaajien taso häviä juurikaan keskimääräiselle viikonlopputurnaukselle (ks. esim 10.3 ja 8.4).

Tammer-Shakin blogi keräsi kuukausittaisen ennätyskävijämääränsä marraskuussa 2008 (yli 4400 kävijää) pitkälti Dresdenin olympialaisten ja Koululaisten SM-kilpailun ansiosta. Kerhoilloissa analysoitiin kevään mittaan myös syksyllä 2007 alkanutta neuvottelupeliä Fareham Chess Club – Tammer-Shakki. Peli päättyi lopulta katkeraan tappioon. Pelin siirtoja on kyselty aina silloin tällöin joten päätetään vuosiraportti neuvottelupelin pgn-tiedostoon:

[Event ”Neuvottelupeli”]
[Site ”Laterna”]
[Date ”2008.??.??”]
[Round ”?”]
[White ”Fareham Chess Club”]
[Black ”Tammer-Shakki”]
[Result ”1-0”]
[PlyCount ”75”]

1. e4 e6 2. d4 d5 3. Nc3 Bb4 4. Bd2 Nf6 5. e5 Bxc3 6. bxc3 Ne4 7. Qg4 Kf8 8. Bd3 Nxd2 9. Kxd2 c5 10. Nh3 Nc6 11. Rhe1 Qa5 12. Re3 cxd4 13. Rg3 g6 14. Qf4 dxc3+ 15. Kd1 Qb4 16. Qf6 Rg8 17. Ng5 Rg7 18. Ke1 Qe7 19. Rh3 h5 20. g4 Qxf6 21. exf6 Rg8 22. gxh5 gxh5 23. Rxh5 e5 24. f4 e4 25. Bb5 Bf5 26. Rb1 Nd4 27. Ba4 b5 28. Rb4 Ne6 29. Rxb5 Nxg5 30. fxg5 Bg4 31. Rh7 Bf5  32. g6 Bxg6 33. Rh4 Rd8 34. Bb3 d4 35. Rc5 d3 36. cxd3 exd3 37. Kf2 d2 38. Rd4
1-0

1 Responses to Tammer-Shakin vuosi 2008

  1. Kaitsu sanoo:

    Teen tässä juuri toimintatietoraporttia Tampereen kaupungille ja huomasin, että Mikahan voitti myös pikashakin henkilökohtaisen SM-kullan. Mainitsemisen arvoinen asia sekin ! http://www.ess.fi/?article=182225

Jätä kommentti